Ensimmäinen työpaikka voi muuttaa koko elämän

Blogi nuorille työpaikka

Muistatko oman ensimmäisen työpaikkasi? Ehkä se oli kesä kioskin takahuoneessa, marjapellolla tai siivoamassa toimistoa aamun hiljaisuudessa. Monelle se ei ollut unelmien duuni, mutta se oli alku: ensimmäinen oma palkka, tunne siitä, että minuun luotetaan ja että osaamisellani on merkitystä.


Juuri se ensimmäinen askel tekee nuoresta työntekijän – yhteiskunnan jäsenen, joka voi uudessa roolissaan tehdä, toimia ja omalla panoksellaan vaikuttaa. Mutta liian moni nuori jää vaille tätä kokemusta. Työpaikat vaativat kokemusta, mutta miten nuori sitä saa, jos kukaan ei avaa ovea?

Meidän kokemuksemme nuorista

Hyvän arjen rakentajissa olemme halunneet avata näitä ovia. Olemme jo tarjonneet lähes 250 nuorelle ensimmäisiä työmahdollisuuksia. Jokaisen tarinan takana on oma polku ja omat haaveet.

Tiedämme varmuudella, että suurin osa nuorista haluaa ja toivoo päästä työelämään. He kaipaavat mahdollisuuksia. He kokevat tärkeänä sen, että voivat tehdä työtä, ansaita palkkaa ja näyttää osaamistaan. Se, mikä ulkopuolelta voi näyttää pieneltä askeleelta, on nuorelle iso loikka kohti itsenäisyyttä ja tulevaisuuden rakentamista.

Miksi se merkitsee niin paljon?


Ensimmäinen työpaikka ei ole vain välivaihe. Se antaa:

  • Itseluottamusta. Kun nuori huomaa selviävänsä, hän uskoo omiin kykyihinsä myös tulevaisuudessa.
  • Kokemusta. Työn kautta oppii yhteistyötä, vastuuta ja työelämän rytmiä – asioita, joita ei voi täysin opetella koulussa.
  • Toivoa. Työ antaa merkityksen tunteen ja vähentää riskiä syrjäytyä.

Yhteinen vastuu

Siksi meidän aikuisten tehtävä on avata ovia. Yrityksille viestimme on yksinkertainen: palkatkaa nuoria, vaikka heiltä puuttuisi kokemus. Jokainen meistä on joskus ollut ensimmäisessä työpaikassaan.

Päättäjille taas: tehkää ratkaisuja, jotka madaltavat kynnystä palkata nuori. Ja meille kaikille: arvostetaan nuorten työtä – jokainen kesätyö, harjoittelu tai osa-aikaduuni voi olla nuorelle ratkaiseva sysäys eteenpäin.

Lopuksi

Kun ajattelen niitä lähes 250 nuorta, joiden kanssa olemme saaneet tehdä töitä, olen vakuuttunut yhdestä asiasta: Nuoret odottavat tilaisuutta astua työelämään. Meidän tehtävämme on varmistaa, että tuo tilaisuus tulee.

Ensimmäinen työpaikka voi olla pieni teko meille, mutta nuorelle se voi muuttaa koko elämän suunnan.

Ulla Nord
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön asiamies

Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa työmahdollisuuksia nuorille on tarjottu Tradekan perustaman Kuluttajaosuustoiminnan säätiön ja Ragnar Ekbergin säätiön myöntämillä rahoituksilla.

Lue lisää