Järjestöt vetoavat eduskuntaryhmiin: lapsiperheköyhyyden suunta on käännettävä

Tiedote 10.4.2026
Lapsiperheköyhyys on Suomessa kasvanut ja syventynyt huolestuttavasti. Järjestöjen mukaan lapsiin ja nuoriin panostaminen on ratkaiseva investointi Suomen tulevaisuuteen. Siksi ne vetoavatkin eduskuntaryhmiin, jotta julkisen talouden päätöksissä turvataan lasten oikeudet, lapsiperheiden toimeentulo sekä lasten palvelut ja harrastusmahdollisuudet.
Laaja joukko järjestöjä, säätiöitä ja asiantuntijoita on luovuttanut vetoomuksen eduskuntaryhmille 10.4.2026. Vetoomuksessa korostetaan, että lapsen oikeudet on huomioitava kaikissa talouspäätöksissä ja että lapsiin ja nuoriin kohdistuvat panostukset ovat Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevia.
Vetoomus nostaa esiin huolen lapsiperheköyhyyden kasvusta ja syvenemisestä sekä siitä, että viimeaikaiset sosiaaliturvaleikkaukset ja palveluiden heikennykset kohdistuvat erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin. Useat järjestöt ja toimijat ovat kiinnittäneet huomiota lasten hyvinvoinnin heikkenemiseen myös Suomessa.
Allekirjoittajat esittävät konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Näihin kuuluvat muun muassa lapsivaikutusten arvioinnin vahvistaminen päätöksenteossa, perusturvan tason parantaminen, lapsilisien kehittäminen sekä lasten ja nuorten palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien turvaaminen.
Vetoomuksen keskeinen viesti on selkeä. Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka vahvistaa koko yhteiskunnan tulevaisuutta.
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö oli yksi vetoomuksen laatijoista. Toimitusjohtaja Ulla Nord oli mukana luovutustilaisuudessa (kuvassa toinen vasemmalla).
Tutustu vetoomuksen klikkaamalla painiketta.
Lisätietoja
Ulla Nord
Toimitusjohtaja
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
+358 50 578 1259
ulla.nord (at) pss-saatio.fi