Entä jos? – Unelmointi luo toiveikkuutta keskelle epävarmuutta

Voisiko jouluun kuulua tänä vuonna unelmointia tulevaisuudesta yhdessä perheen ja ystävien kesken? kysyy asiamies Ulla Nord blogikirjoituksessaan.

Viime vuodet ovat tuntuneet poikkeustilasta toiseen menemiseltä. Etenkin pandemia on pakottanut myös lapset ja nuoret sietämään yksinäisyyttä, epävarmuutta ja epätietoisuutta tulevaisuudesta. Median kauhuotsikkojen ja yhteiskunnallinen puheen keskellä ei ole ihme, jos toiveikkuus omasta ja ympäröivän maailman tulevaisuudesta on välillä hukassa ihan kaiken ikäisillä. Moni on kokenut viime vuosina, ettei tule aidosti kuulluksi eikä nähdyksi.

Keskellä epävarmuutta meidän aikuisten tehtävänä on kuulla herkällä korvalla lapsia ja nuoria: sitä mikä on heille tärkeää ja valaa uskoa tulevaisuuteen. Ilman toivoa paremmasta, jäljelle ei jää nimittäin juuri mitään. Tulevaisuudesta puhuminen ja unelmointi ovat kuin laajennus tähän hetkeen, ja epämääräiseltä tuntuvaa nykyhetkeä on helpompi kestää, jos voi ajatella, että ehkä joskus asiat voivat olla toisin. Asioiden miettiminen ratkaisujen kautta luo uskoa ja antaa toivoa siihen, että asiat voivat muuttua.

Joulu on parhaimmillaan aikaa pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle. Voisiko jouluun kuulua tänä vuonna rentoutumisen ja menneen kertaamisen lisäksi myös unelmointia tulevaisuudesta yhdessä perheen ja ystävien kesken? Lapsia ja nuoria voi kannustaa alkuun, mutta unelmointi ja tulevaisuuden visiointi käyvät heiltä luonnostaan – heitä ei rajoita ajatus siitä, millaiset ratkaisut ovat mahdollisia ja millaiset eivät. Hyvään alkuun pääsee tulevaisuusajattelun tärkeimmällä sanaparilla ”Entä jos?”.

Mekin Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiössä hyödynsimme tänä syksynä nuoren mielen ennakkoluulottomuutta, kun kutsuimme yhteistyökumppaniemme kanssa yli 100 lasta Säätytalolle yhden päivän ajaksi pohtimaan keinoja rakentaa turvallisempaa ja mielekkäämpää arkea kouluun ja kotiin. Lapset pohtivat muun muassa seuraavia kysymyksiä: Entä jos kaikilla olisi ystävä? Entä jos jokainen tuntisi itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi? Entä jos kukaan ei kiusaisi? Entä jos voisin vaikuttaa harrastamisen sisältöihin? Entä jos minulla ei olisi koko ajan paineita koulusta? Ratkaisujen kehittämisessä lapsia kannustettiin hassuihin, hurjiin ja näennäisesti mahdottomiltakin tuntuviin ideoihin.

Ensi vuonna Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö yhteistyökumppaneineen pyrkii viemään näitä myös käytäntöön.

Ulla Nord
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön asiamies