Rohkea rahoittaja antaa muutokselle aikaa

Miksi Suomessa tarvitaan enemmän pitkäjänteistä rahoittamista?
Suomessa on paljon hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää osaamista sekä tämän parissa toimivia hyviä ihmisiä. Meillä on tutkijoita, järjestöjä, ammattilaisia ja yhteisöjä, jotka haluavat rakentaa parempaa arkea.
Silti yksi kysymys jää usein liian vähälle huomiolle. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun rahoituskausi päättyy? Monet yhteiskuntamme hyvinvointihaasteet eivät ratkea vuodessa. Eivätkä välttämättä muutamassakaan vuodessa.
Jos tavoitteena on kestävä muutos, myös rahoituksen pitäisi antaa sille mahdollisuus.
Tutkimuksessa uuden tiedon syntyminen vie aikaa. Sama pätee myös erilaiseen kehittämistyöhön. Esimerkiksi lasten ja nuorten hyvän arjen rakentaminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Monesti myös alueiden toimintakulttuurin muuttaminen edellyttää luottamusta, yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista. Siksi tarvitsemme Suomessa enemmän pitkäjänteistä rahoittamista.
Kaikkea tärkeää ei voi tehdä hankekauden aikana
Hankemuotoinen rahoitus on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Sen avulla voidaan kokeilla uusia toimintatapoja, ottaa riskejä ja tarttua ajankohtaisiin ongelmiin, joihin julkinen sektori ei välttämättä yksin pysty vastaamaan. Mutta hankkeeseen sisältyy helposti myös paradoksi. Kun rahoitus kestää vuoden tai kaksi, huomio alkaa väistämättä kohdistua siihen, mitä tuon ajan kuluessa voidaan tehdä ja osoittaa. Samalla kaikkein tärkein kysymys voi jäädä taka-alalle.
Mitä muutosta haluamme saada aikaan pitkällä aikavälillä? Jos tavoitteena on kestävä muutos, myös rahoituksen pitäisi antaa sille mahdollisuus.
Pitkäjänteinen rahoittaminen ei tarkoita sitä, että rahoitusta annetaan ilman tavoitteita tai seurantaa. Se tarkoittaa sitä, että rahoittaja ymmärtää muutoksen tarvitsevan aikaa ja rakentaa rahoituksen tämän lähtökohdan ympärille.
Tutkimuksessakin pitkäjänteinen rahoitus on tärkeää
Lääketieteellinen tutkimus on tästä hyvä esimerkki.
Suomalaiset säätiöt ovat nousseet merkittäviksi lääketieteellisen tutkimuksen rahoittajiksi. Vuonna 2026 julkaistun 16 säätiön yhteisen selvityksen mukaan säätiöiden tuki lääketieteelliselle tutkimukselle on yli 100 miljoonaa euroa vuodessa. Samassa selvityksessä todetaan, että tutkimuksen kokonaisrahoituksen kehitys on ollut varovaisen myönteistä, mutta toimintaympäristössä on edelleen haasteita.
Me Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiössä haluamme omalla rahoituksellamme mahdollistaa tutkimusta, jolla voi olla merkitystä lasten, nuorten ja ikääntyneiden ihmisten elämään. Työ ei kuitenkaan lopu, kun apuraha päättyy. Usein juuri silloin ollaan vasta matkalla kohti merkittävää muutosta, uutta hoitomenetelmää tai parempaa ymmärrystä sairaudesta.
Lyhyellä rahoituksella voidaan käynnistää toimintaa. Pitkäjänteisellä rahoituksella voidaan rakentaa toimintamalleja, jotka jäävät elämään.
Myös suomalaisessa T&K-politiikassa korostetaan pitkäjänteisen rahoituksen merkitystä. Valtion tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on vahvistaa osaamista, tuottavuutta, talouskasvua ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa. Pitkäjänteisyys ei siis ole vain tutkimusrahoituksen yksityiskohta. Se on investointi tulevaisuuteen.
Sama pätee muuhun kehittämistoimintaan
Pitkäjänteisyyden ajatus on keskeinen myös Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön koollekutsumassa ja kuntien, hyvinvointialueiden ja apurahasäätiöiden Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa.
Muutoksen aikaansaaminen on pitkän matkan juoksu. Kun menemme uudelle alueelle, emme halua aloittaa siitä, että meillä on valmis hanke, johon etsimme toteuttajia. Aloitamme tarpeesta.
Mitä alueen ihmisille kuuluu? Mitkä ovat lasten, nuorten, perheiden ja ikääntyneiden todelliset tarpeet? Missä palvelut toimivat ja missä on aukkoja? Mitä jo tehdään? Mitä puuttuu? Miten järjestöt, julkiset toimijat ja muut alueen toimijat voisivat täydentää toistensa työtä? Näihin kysymyksiin ei löydy vastausta yhdellä hankkeella. Tarvitaan yhteistä tilannekuvaa, aikaa ja luottamusta. Ja kun ratkaisuja lähdetään rakentamaan, niiden täytyy voida myös muuttua kokemusten ja tiedon perusteella.
Hyvän arjen rakentajat ei siksi ole meille yksittäinen hanke. Se on tapa tehdä muutosta.
Rahoittajan pitää uskaltaa sitoutua
Pitkäjänteinen rahoittaminen edellyttää myös rahoittajalta uudenlaista ajattelua. Rahoittajan on uskallettava sitoutua. On uskallettava antaa toimijoille aikaa rakentaa. On uskallettava hyväksyä, ettei kaikkea tiedetä etukäteen. On uskallettava myös muuttaa suunnitelmaa, jos uusi tieto osoittaa, että suuntaa kannattaa korjata. Tämä ei tarkoita tavoitteista luopumista, päinvastoin. Pitkäjänteisyys mahdollistaa kunnianhimoisemmat tavoitteet. Kun tiedämme, että yhteistyölle on aikaa useampi vuosi, voimme keskittyä siihen, mikä todella muuttaa ihmisten arkea. Voimme kokeilla, arvioida, oppia ja tehdä paremmin.
Lyhyellä rahoituksella voidaan käynnistää toimintaa. Pitkäjänteisellä rahoituksella voidaan rakentaa toimintamalleja, jotka jäävät elämään.
Vaikuttavuutta ei synny raportointikauden mukaan
Puhumme paljon vaikuttavuudesta. Se on tärkeää. Mutta vaikuttavuus ei synny hankkeen loppuraportin valmistuessa. Vaikuttavuus voi syntyä vähitellen. Se voi lähteä siitä, kun nuori löytää ensimmäisen harrastuksen, työpaikan tai ihmisen, johon voi luottaa ja sitä kautta elämän suunta muuttuu. Se voi näkyä perheen tilanteessa, joka saa tarvitsemansa tuen ennen kuin ongelmat kasvavat suuriksi. Se voi ilmetä uutena, kustannustehokkaana hoitokäytäntönä, joka on syntynyt tutkijoiden vuosien työn tuloksena. Yksittäinen teko voi näyttää pieneltä. Kun niitä kertyy vuosien aikana, vaikutus voi olla suuri.
Siksi meidän pitäisi rahoittajina kysyä nykyistä useammin: mitä voisi syntyä, jos emme katsoisi vain seuraavaa vuotta, vaan sitä, minkä haluamme olevan toisin viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?
Rahoittajan tehtävä on mahdollistaa muutos
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiössä ajattelemme, että säätiön tehtävä ei ole vain jakaa rahaa hyviin hankkeisiin. Tehtävämme on tunnistaa asioita, joissa pitkäjänteisellä rahoituksella voidaan saada aikaan jotain sellaista, mikä muuten jäisi syntymättä. Siksi haluamme yhdistää tutkimusta, rahoitusta ja käytännön tekemistä. Haluamme olla rahoittaja, joka katsoo myös seuraavaa vaihetta. Mitä tapahtuu, kun ensimmäinen kokeilu on tehty? Miten toimiva ratkaisu saadaan osaksi arkea? Miten hyvä käytäntö leviää? Miten opittu tieto hyödyttää muita? Ja ennen kaikkea, miten syntyy kestävä vaikutus ihmisten elämään?
Suomi tarvitsee uusia ideoita, tutkimusta ja rohkeita kokeiluja. Mutta niiden rinnalle tarvitsemme myös kärsivällisyyttä.
Sillä pitkäjänteinen rahoittaminen ei ole hidasta rahoittamista. Se on rahoittamista, jossa annetaan muutokselle mahdollisuus syntyä, kasvaa ja jäädä elämään.
Ulla Nord
Toimitusjohtaja
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
