Vaikuttavamman hoidon jäljillä
Suomessa tehdään vuosittain noin 22 000 polven ja lonkan tekonivelleikkausta ja tuhansia lannerangan luudutusleikkauksia. Ei kuitenkaan ole varmaa, onko leikkaus aina parempi vaihtoehto kuin fysioterapia.
Kun ihminen hakeutuu lääkärin vastaanotolle kipeän polven, selän tai lonkan vuoksi, on varsin tavallista, että kivun aiheuttajaksi paljastuu nivelrikko.
Polven tai lonkan nivelrikko ei ole itsessään vaarallinen, mutta kipu saattaa vaikeuttaa elämää: arkisetkin toimet kuten portaissa nousu tai vessassa käyminen saattavat kuitenkin vaatia ponnistelua. Jatkuva särky on myös mielelle raskasta. Selän nivelrikko voi puolestaan aiheuttaa selkäydinkanavan ahtauman, joka voi pahimmillaan johtaa jopa halvaukseen.
Nivelrikkoa yritetään yleensä ensin hoitaa kipulääkkeillä ja fysioterapialla. Jos oireet kuitenkin pahenevat, voi tulla kyseeseen tekonivelleikkaus tai selkäytimen avarrus ja luudutusleikkaus.
”Ajatellaan, että leikkaus on tehokas hoitomuoto”, toteaa Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori ja Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Joonas Sirola.
Vaikka Suomessa on tehty tekonivelkirurgiaa 1970-luvun lopulta saakka, ei ole tieteellistä varmuutta siitä, onko leikkaus tehokkain hoitomuoto kaikkien potilaiden kohdalla.
Tähän kysymykseen Sirola pyrkii yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa vastaamaan.
Potilaat suosivat usein leikkausta
Vaikka lääkäri päättää aina potilaan hoidosta, on tapana käydä potilaan kanssa keskustelua erilaisista hoitomuodoista. Sirolan mukaan jostakin syystä potilaat ovat usein kallellaan tekonivelleikkaukseen.
”Ihmisillä on tuttuja, joille on tehty tekonivelleikkaus ja nivelrikko voi olla kivulias. Mutta monesti ei tulla ajatelleeksi ison leikkauksen ongelmia”, Sirola sanoo.
Riskejä ovat esimerkiksi anestesiaan liittyvät riskit, infektiot, lonkan tekonivelen sijoiltaanmeno ja hermokomplikaatiot selkäkirurgiassa leikkauksen jälkeen.
Sirola nostaa myös esiin niin kutsutun shared decision making -näkökulman: kun saadaan tieteellistä näyttöä eri hoitomuotojen toimivuudesta, pystyy potilas itsekin
arvioimaan yhdessä lääkärin kanssa, mikä on hänelle paras vaihtoehto ja ottamaan riskit huomioon.
Sirola korostaa, että on paljon potilaita, joilla nivelrikko on edennyt pitkälle ja joille leikkaus on todella ainoa vaihtoehto kivun lievittämiseksi. Tutkimusryhmä onkin kiinnostunut erityisesti potilaista, joilla näkyy röntgenkuvissa vain lievä nivelrikko mutta jotka kokevat kovaa kipua. Tarkoituksena on selvittää, voisiko fysioterapia olla heille sittenkin yhtä tehokas tai jopa tehokkaampi hoito kuin leikkaus.
Tutkimus on kaksiosainen. Ensimmäistä osaa varten tutkijat ovat keränneet yli sata nivelrikon nykyiset leikkauskriteerit täyttävää ihmistä vapaaehtoisiksi tutkimukseen. Heistä osalle tarjotaan fysioterapiaa ja osalle leikkausta. Niin kutsuttua RCT-tutkimusta (randomized control trial) täydentää tutkimuksen toinen osa, joka perustuu laajoihin vuosikymmeniä ja satojatuhansia ihmisiä kattaviin rekisteriaineistoihin.
”Näytön aste paranee, kun käytetään isoa aineistoa pitkältä aikaväliltä”, Sirola kertoo.
Nivelrikko yleistyy kun ikääntyneiden määrä kasvaa
Koska nivelrikko on ennen kaikkea ikääntyneiden sairaus, tulee se yleistymään väestön vanhetessa. Samalla terveydenhuollon kustannukset kasvavat kovaa tahtia ja aiheuttavat painetta julkiselle taloudelle.
Sirolan tutkimuksen tarkoituksena on löytää parhaita hoitomuotoja niin potilaiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Verovaroin rahoitettavat tekonivelleikkaukset ovat kalliita verrattuna fysioterapiaan – etenkin, jos otetaan huomioon mahdolliset komplikaatiot ja jatkoseuranta.
Kun julkisuudessa keskustellaan terveydenhuollon priorisoinnista, eli siitä mitä sairauksia hoidetaan ja millä hoitomuodoilla, keskitytään usein harvinaissairauksiin. Sirolan mielestä olisi tärkeää puhua nivelrikon kaltaisista yleisistä sairauksista, joihin lähes jokainen sairastuu jossakin vaiheessa elämää, jos elää tarpeeksi vanhaksi.
”Tämä on poliittisesti kiinnostava asia. Tutkimuksella ohjataan, minkälaista hoitoa toteutamme. On pohdittava, kuinka terveydenhuoltojärjestelmä kestää, kun puhutaan yleisistä sairauksia.”
Keskustelun pohjalle tarvitaan tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavudesta. Sirola kehuu, kuinka Suomessa on kerätty poikkeuksellisen kattavasti rekisteriaineistoa verrattuna muihin maihin. Tämä tarkoittaa, että on paljon materiaalia, jonka pohjalta tehdä tutkimusta.
Joonas Sirolan tutkimusryhmä sai 25 000 euron apurahan tutkimuksen ”Polven, lonkan ja selän nivelrikon leikkaus ja konservatiivisen hoidon vaikuttavuus Suomessa” toteuttamiseen vuoden 2020 apurahahaussa.