2 mil­joo­nan eu­ron lah­joi­tus lää­ke­tie­teen ja far­m­asian kou­lu­tusa­lal­le

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön lahjoitus on yksi Helsingin yliopiston saamista suurimmista kertalahjoituksista. Helsingin yliopisto perustaa lahjoituksella sosiaalisten erojen ja terveyserojen kaventamisen tutkimusohjelman. Lääketieteellisen tiedekunnan vetämä monitieteellinen ohjelma käynnistyy keväällä 2021.

Uusi sosiaalisten erojen ja terveyserojen kaventamisen ohjelma tuo yhteen sosiaalista ja terveydellistä eriarvoistumista tutkivia asiantuntijoita. Lääketieteellisen tiedekunnan vetämän ohjelman tavoitteena on tuoda yhteen sekä eri tieteenalojen tutkijoita että potilastyötä tekeviä asiantuntijoita.

– Yliopistolle ja säätiölle yhteisesti tärkeä asia on vaikuttaa siihen, että erityisesti lasten ja vanhusten hyvinvointiin vaikuttavat terveyserot vähentyvät. On erittäin tärkeää, että voimme investoida uuteen ohjelmaan kerralla merkittävästi, kertoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen.

Eriarvoisuuskehityksen pysäyttäminen ja kääntäminen edellyttävät uusia toimenpiteitä, uudenlaista yhteistyötä sekä resurssien erilaista kohdentamista niin tiedeyhteisön sisällä kuin eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken.

– Erikoissairaanhoidon rinnalla on tärkeä panostaa myös ennaltaehkäisevään hoitoon, joka olisi sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestävämpi ratkaisu. Tarvitaan uusia, tutkimukseen perustuvia ratkaisuja potilas- ja hoitotyön sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi, jatkaa Renkonen.

Uuden lahjoituspäätöksen lisäksi Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on tukenut Helsingin yliopistoa merkittävästi 2010-luvulla. Säätiön lahjoituksilla yliopisto on voinut rahoittaa kahta professuuria, ja lisäksi säätiö myöntää vuosittain apurahoja tiedekunnan ja HUSin tutkijoille.

– Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on perustamisestaan lähtien tukenut lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia. Sosiaalisten ja terveyserojen kaventaminen osuu toimintamme ytimeen, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Sohlberg.

– Uusi hieno yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa on avannut meille uudelle tasolle nousevan ja aikaisempaa laajemman mahdollisuuden lisätä säätiömme työn vaikuttavuutta, Kari Sohlberg jatkaa.

Uusi pro­fes­so­ri ko­ko­aa ym­pä­ril­leen vai­kut­ta­van ver­kos­ton

Sosiaalisten erojen ja terveyserojen kaventamisen ohjelma luo mahdollisuuden vaikuttaa sote-erojen kaventamiseen tutkitun tiedon ja aktiivisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen avulla.

Ohjelman rakentaminen alkaa uuden apulaisprofessorin tai professorin rekrytoinnilla alkuvuodesta 2021.

– Uusi professori toimii ohjelman akateemisena johtajana, joka luo ympärilleen toimivan ja monitieteisen tutkijaverkoston. Hänen työnsä tukena toimii säätiön lahjoitukseen perustuen alusta lähtien myös tohtorikoulutettava ja post doc -tutkija. Lisäksi tiedekunta suuntaa toimintaan myös muuta tutkimusrahoitusta ja voi sen avulla rekrytoida verkostoon uusia ja aloittelevia tutkijoita, kertoo tiedekunnan puolesta hanketta vetävä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen varadekaani Kari Reijula.

Professuuri on aluksi viisivuotinen, ja nyt valittavan professorin kautta voidaan arvioinnin perusteella jatkaa myös toinen viisivuotiskausi. Ohjelman ja verkoston toiminta tulee jatkumaan myös vuoden 2025 jälkeen.

– Professorin ja hänen ryhmänsä tulee viipymättä selvittää uusia tutkimusrahoitusmahdollisuuksia ja laajentaa verkoston toimintaa. Tavoittelemme pysyvää muutosta ja sitä, että voimme tulevaisuudesta entistä paremmin tutkia sosiaalisten ja terveyserojen kaventamiseen liittyviä monitieteisiä näkökulmia, jatkaa Reijula.

Reh­to­ri: Oh­jel­ma tu­kee yli­opis­ton kes­kei­siä ta­voit­tei­ta

Helsingin yliopistolle lahjoittajayhteisö on tärkeä kumppani. Lahjoitukset tuovat yliopistolle taloudellista liikkumavaraa ja mahdollisuuden perustaa sosiaalisten ja terveyserojen kaventamisen ohjelman kaltaisia uusia avauksia. Yhteistyö tutkimukseen ja opetukseen investoivien säätiöiden, yritysten, järjestöjen ja yksityishenkilöiden kanssa on yliopistolle tärkeä tapa viedä eteenpäin yhteisesti tunnistettuja tärkeitä asioita.

Tavoitteena on toimia yhteistyössä tieteen voimalla maailman parhaaksi.

– Sosiaalisten ja terveyserojen kaventaminen on teemana sellainen, että sitä on helppo tukea. Ohjelma tuo lääketieteellisen tiedekunnan monitieteiseen osaamiseen uudenlaisen näkökulman, jossa huomioidaan esimerkiksi suurten tietoaineistojen hyödyntäminen, ja tiedekunnan osaamista voi hyödyntää myös muilla tieteenaloilla, kiittää rehtori Sari Lindblom.

Yliopisto kutsuu kiinnostuneet kumppanit seuraamaan ohjelman tutkimustyötä. Sosiaalisten ja terveyserojen kaventamisen ohjelman verkostossa toimiva tutkimusyhteisö osallistuu aktiivisesti myös alan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Yliopiston ja HUSin yliopistosairaalan tavoite on vaikuttaa sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntöön siten, että tutkimus ja opetus huomioidaan entistä paremmin kaikissa lainsäädännön muutoksissa. Se, mitä tutkimuksesta selviää tänään, on huomenna käytössä potilaiden hoidossa ja ennaltaehkäisevässä, moniammatillisessa työssä, dekaani Risto Renkonen kuvaa.

Lue lisää