Toimeliaat juristit

Arkistokuvaa Päivikin ja Sakarin matkoista Saksaan, Ranskaan ja Italiaan.

Mittavan elämäntyön tehnyt juristipariskunta Päivikki Tulenheimo-Sohlberg ja Sakari Sohlberg halusi työskennellä yhteiskunnan hyväksi. Koti Katajanokalla, Kauppiaankatu 11:ssä, oli pariskunnan vilkkaan sosiaalisen elämän keskus.

Päivikki Tulenheimo-Sohlberg ja Sakari Sohlberg perustivat keväällä 1988 säätiön tukeakseen lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia. Säätiö tunnetaan 35 vuoden aikana jakamastaan tuesta lääketieteelliselle tutkimukselle ja erilaisille yhteiskunnallisille hankkeille sekä kotimuseostaan. Henkilöinä Päivikki ja Sakari ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimalla arkistomateriaalia ja haastattelemalla läheisiä vuosituhannen alussa heistä on piirtynyt kuva ihmisinä, joilla oli työn ohessa vilkas ja rikas sosiaalinen elämä.

Päivikki Tulenheimo-Sohlberg viihtyi ajohanskat kädessä

Päivikki Tulenheimo syntyi Helsingissä 6.4.1913 professori Antti Tulenheimon ja näyttelijä Lilli Horsman (o.s. Högdahl) perheeseen. Lakitieteen opintonsa Päivikki suoritti Helsingin Yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Opintojen rinnalla osakunnan emännän velvollisuudet veivät hänen aikaansa. Lakimiesuransa Päivikki Tulenheimo aloitti asianajajana ja toimi sittemmin Korkeimman oikeuden palveluksessa 31 vuotta, valtaosan esittelijäneuvoksena.

Jo nuorena Päivikki oli kiinnostunut autoilusta. Viehtymys autoihin ja ajamiseen tulivat isältä, joka toimi Autoiluliiton esimiehenä. Päivikki sai ajokortin 18-vuotiaana tunnetun automiehen, Emil Hallan, opissa. Halla koulutti häntä ”hyvin ja tarkasti”. Ajokortille tuli pian käyttöä, sillä sodan aikana hän ajoi evakuointi- ja sairaankuljetuksia. Päivikki kertoo Moottori -lehdessä vuonna 1989:”Polttoaineena oli metaanikaasu painepulloissa. Pullon tyhjennyttyä se oli helppo vaihtaa toiseen. Bensiiniä sai harvoin evakuointiajoihin”.

Päivikki rakasti ajamista. Autoiluharrastus tarjosi aktiiviselle naiselle yhteisöllisyyttä. Erityisen kiinnostunut hän oli liikennekilpailuista, ns. Tähtiajoista, joissa autoilijat kilvoittelivat taidoissa ja nopeudessa. Päivikki osallistui mielellään myös vuosittaiseen Hangon ajoon, joka päättyi merenrantakaupungin kasinolla pidettyihin juhliin. Autoilu edusti mahdollisuutta seikkailuun. Ensimmäisen pidemmän ulkomaanmatkansa Päivikki teki autolla 1934 viedessään isänsä, Helsingin ylipormestarinakin toimineen Antti Tulenheimon, Budapestiin, Kaupunkien liiton kokoukseen. Tästä hän kertoi Moottori -lehdessä otsikolla ”Läpi kolmenkymmenen tullin”.

Jäsenyydet ja toimet eri yhdistyksissä olivat lapsesta asti partiota harrastaneelle Päivikille ominaisia. Hän toimi mm. 33 vuotta Suomen Kriminalistiyhdistyksen hallituksessa.

Lähipiirin kertomusten mukaan Päivikki oli eläväinen, toimelias ja arastelematon nainen, joka viihtyi ihmisten seurassa. Reippautta kuvaa lapsuudenystävä Urpo Oksasen anekdootti Päivikin matkasta lakimieskokoukseen Kööpenhaminaan 1940-luvun lopulla Antti Tulenheimon kanssa.

Päivikille oli järjestetty omaa ohjelmaa, johon kuului kutsu illalliselle täysin vieraitten ihmisten kotiin. Lähtökiireessä osoite jäi huoneeseen, ja taksissa hän muisti vain kaupunginosan. Eräässä talossa oli selvästi kutsut ja hienoja autoja pihalla – Päivikki suuntasi sinne. Vieraat istuivat jo pöydässä, mikä ihmetytti häntä, koska oli mielestään oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Päivikki pyyteli anteeksi myöhästymistään, hänelle tehtiin tilaa ja katettiin ruokailuvälineet.

Ilta sujui mainiosti, seura oli hauskaa ja pöytäkavaljeeri hyvin mukava. Ruokailun jälkeen isäntä tuli tiedustelemaan kohteliaasti, kuka hän oli, kun he eivät olleet osanneet odottaa häntä. Kävi ilmi, että Päivikki oli tullut väärään taloon! Oikea olisi ollut kauempana saman kadun varrella. Hän oli aluksi nolostunut, mutta vieraista sattumus oli erinomaisen hauska, ja niin juhla jatkui pikkutunneille saakka. Aamulla Antti-isä tiukkasi mitä oli tapahtunut, kun tytär oli tuotu myöhään yöllä poliisiautolla hotelliin. Silloin Päivikki kertoi huvittuneena, että hänen tuntemattomana pöytäseuralaisenaan oli ollut Kööpenhaminan poliisimestari.

Sakari Sohlberg – lämmin ja hillitty asiaihminen

Tulevaan puolisoonsa Päivikki Tulenheimo tutustui jo 1930-luvulla hänen auttaessaan puheenjohtajana toiminutta Sakari Sohlbergiä pohjoismaisten lainopin opiskelijoiden kokouksen järjestelyissä. Kului kuitenkin 10 vuotta ennen kuin he alkoivat seurustella. Silloin Sakari Sohlberg oli jo aloittanut työt Korkeimmassa oikeudessa.

Sakari Sohlberg syntyi Helsingissä 6.6.1907 vuorineuvos Wilhelm Sohlbergin ja Valma Lietzénin varakkaaseen perheeseen. Hän oli äitinsä ainoa biologinen lapsi ja myös isänsä ainoa lapsi. Hän peri mm. kaksi Valman isän rakennuttamaa kerrostaloa Katajanokalla, Valman naimattoman sisaren omaisuuden ja isän jälkeen myös suuren määrän perheyhtiö G. W. Sohlbergin osakkeita.

Lakitieteen lisensiaatti Sakari Sohlberg toimi merkittävän virkauransa aikana Sotaylioikeudessa, Turun ja Helsingin hovioikeuksissa sekä Korkeimman oikeuden jäsenenä vuodesta 1957 eläkkeelle jäämiseensä asti, vuoteen 1975. GWS:n hallituksessa Sakari toimi 1938–1991, joista puheenjohtajana 32 vuotta (1951–1983). Hänellä oli monia tehtäviä myös muualla liike-elämässä, esimerkiksi pitkä kausi RAKE Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Päivikin tapaan myös Sakari oli aktiivinen järjestöihminen. Hän oli lähes 20 vuotta puheenjohtajana Suomen Lakimiesliitossa ja johti puhetta mm. myös Sotilaslakimiehet ry:ssä ja Pohjoismaisen lakimieskokouksen Suomen johtokunnassa.

Sakari tunnettiin hillittynä asiaihmisenä, mutta hänestä löytyi myös rohkeutta toimia periaatteidensa mukaisesti. Lakimiesliiton puheenjohtajana hän esimerkiksi puolusti lakimieskuntaa, kun sitä vastaan nousi julkisuudessa kriittistä arvostelua. Eri yhtiöiden tilintarkastus- ja yhtiökokouspäivillä Sakari Sohlberg piti huolellisesti valmisteltuja puheita. Hänellä ei ollut tarvetta olla itse huomion keskipisteenä, teot puhuivat puolestaan.

Kauppiaankatu 11 oli vilkkaan seuraelämän keskus

Päivikin ja Sakarin avioiduttua 1952, ensimmäinen yhteinen koti sijaitsi Mechelininkadulla. Muutaman vuoden päästä he muuttivat Sakarin lapsuuden kotitaloon Katajanokalle, Kauppiaankatu 11:een.

Huoneistosta tuli pian vilkkaan seuraelämän keskus. Sohlbergeille oli tärkeää seurustella ystävien ja sukulaisten kanssa, ja he nauttivat voidessaan järjestää illalliskutsuja. Pariskunta osasi pitää hauskaa. Taloudenhoitaja Ritva Heikkinen kertoi: ”Usein pelattiin korttia ja bridgeä Päivikin veljen Tatun ja kälynsä Liisan tai Sakarin serkun Olavin ja hänen vaimonsa Benitan kanssa. Silloin juotiin viskiä soodalla.”

Päivikin ja Sakarin ympärille rakentui kokonainen sukulaisten, ystävien ja kollegoiden yhteisö. Kuvaavaa on, että Sakarin täyttäessä 50 vuotta ja pariskunnan asuessa vielä Mechelininkadulla, onnittelijoita saapui noin 150 henkeä: sukulaisia, työtovereita, ystäviä, eri yhdistysten ja yhteisöjen edustajia.

Omia lapsia Päivikki ja Sakari eivät saaneet, mutta monet sukulaisten lapset ja kummilapset olivat heille tärkeitä. Koiria hankittiin kaksi: ensin cockerspanieli Facto, sitten Factolle puoliso Susse. Koirat rikastuttivat Kauppiaankadun elämää ja niistä tuli nopeasti perheen keskipiste.

Sohlbergeilla oli lämpimät välit heidän taloudessaan työskennelleisiin ihmisiin. Kalevi Korhonen toimi talonmiehenä ja usein myös Sohlbergien autonkuljettajana. Ajan mittaan Kalevista tuli Sakarin ystävä ja uskottu talon käytännön asioiden hoidossa. Kalevin tyttäret kävivät joulun alla laulamassa joululauluja.

Taloudenhoitaja Ritva Heikkinen aloitti Sohlbergeillä kotiapulaisena 1965 ja asui heidän kanssaan aluksi samassa taloudessa. Ritva oli vuosikymmeniä tärkeä kotihenki. Päivikki ja Sakari järjestivät Ritvan hääjuhlan ja löysivät nuorelleparille kaksion samasta talosta.

Ritvan merkittävyydestä kertoo myös kysymys koiranpennuista. Kun Facto ja Susse saivat ensin kolme pentua, ja Päivikki ehdotti uutta pentuetta, sanoi Ritva topakasti, että jos pentuja tulee lisää, hän lähtee. Ritva voitti ja jäi. – Ensimmäisen pentueen tulo oli aiheuttanut niin paljon sotkua ja stressiä, ettei hän halunnut lisää sellaista.

Pohjoisesplanadilla sijainneesta Korkeimmasta oikeudesta Päivikki ja Sakari kävelivät usein lounaalle kotiin. Toisinaan Päivikki huolehti ostoksista ja hankki kalaa torilta ja hedelmiä ja leikkeleitä Stockmannilta. Niistä Ritva valmisti heille ruokaa, useimmiten Sohlbergeillä syötiin aivan tavallista kotiruokaa.

Pröystäilemätön elämäntapa

Varakkuudestaan huolimatta säätiön perustajat elivät varsin vaatimattomasti. Vain laaja matkustelu erotti heidän elämäntapansa keskivertosuomalaisesta. Vanhoilla päivillään he halusivat testamentata omaisuutensa käytettäväksi yleiseksi hyödyksi ja päätyivät siihen, että kannattaa perustaa säätiö. Kotinsa, jossa he olivat asuneet yli 40 vuotta, Päivikki ja Sakari halusivat säilyttää sellaisena kuin se oli heidän eläessään. Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseo avattiin elokuun lopussa 2003.

Jutun tiedot perustuvat vuosituhannen alussa tehtyihin lähipiirin haastatteluihin, Päivikistä ja Sakarista kirjoitettuihin lehtiartikkeleihin sekä loppuvuodesta 2023 tehtyihin täydentäviin haastatteluihin.