Uusi rahoitusohjelma tuo kolmannen sektorin toimijat yhteen – tavoitteena parempi arki lapsille, nuorille ja vanhuksille

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön uuden rahoitusohjelman osallistujat pohtivat yhdessä, millaisista asioista lasten, nuorten ja vanhusten turvallinen ja hyvä arki muodostuu. Tavoitteena on rakentaa ekosysteemi, jossa eri toimijat tuovat osaamisensa yhteiselle alustalle.

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön uusi asiamies Ulla Nord aloitti loppukeväästä laajan strategiatyön säätiön hallituksen kanssa. Pyrkimyksenä oli löytää tukimuotoja, joilla voidaan entistäkin vahvemmin tukea lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia Suomessa.

“Tavoitteenamme on, että lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet elää turvallista ja hyvinvoivaa arkea”, Nord sanoo.

Hallitus päätti, että säätiö ei enää järjestä vuosittaista apurahahakua toiminnallisille hankkeille ja käynnisti säätiön tavoitteita edistävän rahoitusohjelman. Rahoituksen lisäksi säätiö tarjoaa tästä lähtien myös sparrausta, tukea ja verkostoja rahoitettaville kohteilleen. Ohjelmaan valittiin mukaan kolmannen sektorin toimijoita, jotka ovat kehittäneet jo vaikuttavaksi todettuja toimintamuotoja.

“Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, vaan haluamme saada olemassa olevista keinoista enemmän irti”, Nord täsmentää.

Verkoston jäsenet kuvattuna elokuussa.

Yhteistyö käynnistyi elokuussa

Laajaa yhteiskunnallista muutosta saadaan harvoin aikaiseksi vain yhden toimijan ja toimenpiteen voimin. Ohjelmassa rakennetaan ekosysteemi, jossa eri toimijat tuovat osaamisensa yhteen.

Järjestöjen edustajat kokoontuivat elokuussa pohtimaan, millaisista asioista lasten, nuorten ja vanhusten turvallinen ja hyvä arki muodostuu. Syksyn työpajoissa kehitetään yhdessä ohjelman sisältöjä ja luodaan malli, jossa lasten, nuorten ja vanhusten palvelupolut toimivat joustavasti.

Säätiön asiamiehen Ulla Nordin mukaan kyse on uudenlaisesta tavasta lähestyä sosiaalisia ongelmia.

“Sen sijaan, että kukin tekee työtä yksin, haluamme laajentaa näkökenttää ja edistää yhteistyötä.”

Järjestöjen yhteistyön on tarkoitus näkyä ennen kaikkea tuettavien lasten, nuorten ja vanhusten suuntaan. Kun yhden verkoston toimijan keinot loppuvat, ohjaa toimija tuettavia ihmisiä saattaen eteenpäin verkoston muille jäsenille. Näin apua tarvitsevat eivät putoa tyhjän päälle.

Yhteissuunnittelun lopputuloksen pohjalta säätiö myöntää rahoituksen ohjelmassa mukana oleville toimijoille joulukuussa 2022. Säätiö on varannut kokonaisuudelle yhteensä 3 miljoonaa euroa vuosille 2023–2025. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan yhdessä toimijoiden kanssa, ja organisaatiot vastaavat yhdessä toiminnan tuloksellisuudesta.

Nord on kutsunut muita säätiöitä mukaan kehittämistyöhön. Tässä vaiheessa mukana on Itsenäisyyden juhlavuoden rahasto ITLA. Tavoitteena on löytää myös muita rahoittajia, ja Nord kannustaakin säätiöitä ottamaan yhteyttä.

“Teemme pohjatyötä, johon muidenkin on helpompi lähteä mukaan.”

Rahoitusohjelmassa mukana olevat järjestöt:

Diakonissalaitos
Sekasin Kollektiivi
SOS-lapsikylä
SPR, Nuorten turvatalo
Helsinki Missio
Aseman lapset
Lasten ja nuorten keskus
Aspa-säätiö
Kukunori ry

Konsortio täydentyy syksyn aikana.

Lisätietoja

Ulla Nord
Asiamies
+358 50 578 1259
ulla.nord@pss-saatio.fi

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on vuonna 1988 perustettu yleishyödyllinen säätiö, joka sääntöjensä mukaisesti edistää lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia Suomessa sekä ylläpitää Helsingin Katajanokalla sijaitsevaa kotimuseota.

Lue lisää